Unohduin tänään aamukahvilla Pinterestin dreaming of a white christmas -kansiooni. Olen näemmä unohtanut miten kauniita kuvia olenkaan sinne onnistunut keräämään Paljon kivoja DIY-ideoita (adventtikalentereiksi, kyntteliköiksi, joulukorteiksi), kauniita joulukoteja, joulun tunnelmaa… Vaikka en mikään jouluihminen koekaan olevani, aloin miltei jo salaa odottaa tulevaa joulua. Yksinkertaisen rakastajana en kaipaa ympärilleni hirveää määrää joulukoristeita – mutta sitäkin enemmän rauhallista tunnelmaa, hyviä jouluruokia, hiljaa soivia joululauluja… Kauniita kukkia, joulukuusen tuoksua, aikaa lukea kirjaa ja syödä (joulu)suklaata…
Ensi yönä siirrytään näemmä talviaikaankin – tietää takuuvarmaa hämärää työpäivän päättyessä, yhä vähemmän valoa valokuvaukseen, todella pimeää vuodenaikaa. Ja minä kun elän päivänvalolla… huoh. Toisaalta lohdutin itseäni miettimällä, että joskus helmikuussa päivät jälleen pitenevät ja valo lisääntyy. Ja kun ollaan joulussa, ollaan miltei jo voiton puolella Ja voi, kunpa tänä vuonna olisi valkea joulu!
Innostuin näemmä selailemaan myös omia viime jouluna ottamiani kuvia. Miltei tekisi jo mieli kaivella nuo paperitähdetkin ikkunoille… ehkä niiden suhteen maltan kuitenkin vielä mieleni. Sen sijaan valosarjan viritin jo perinteiseen jokavuotiseen tapaan olohuoneen verhoihin roikkumaan – niin kauniita kuin kaikki happy lights -pallotkin ovat, tykkään eniten noista perusvalosarjoista. Niin paljon, että taidan kaivaa loputkin valosarjat esille jo nyt Ja hmm, mitenkäs tuo musta matto näyttääkin noin kivalta olohuoneessa – taidanpa vaihtaa mattoakin siis! Luminen maisema ikkunan takaa tosin kyllä puuttuu…
Mutta nyt lääkitsemään tuota meidän kissaressua. Ei kovinkaan helppo homma desinfioida syvää isoa haavaa ja tunkea se täyteen sideharsonauhaa… oltiin eilen aivan poikki koko poppoo samaisen urakan jäljiltä – Otto taatusti eniten. Siihen vielä päälle antibiootit, levolacit, kipulääke sekä normaali lääkitys… Onko kellään btw kokemusta kissan isosta ontelohaavasta – kuinka nopeasti / helposti moiset parantuvat?
lauantaitoivotuksin,